22. kesäkuuta 2016

how is it going






(also in English if you go a bit further ⇩)

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ollaan nyt pari viikkoa oltu tien päällä, etsitty farmitöitä ja käyty katselemassa ties kuinka upeita paikkoja. Cairnsiin saavuttua meillähän ei ollut varattuna mitään yöpaikkoja, joten päädyttiin sohvasurffaamaan hieman erilaisempaan mestaan; suihkuttiin tähtitaivaan alla ja aamulla meitä oli herättelemässä pieni lauma kanoja. Parin hostelliyön jälkeen päädyimme jälleen surffaamaan ja meidän mahtava host vei meidät Fitzroy islandille veneellään, sekä kokkasi kengurua dinneriksi!

Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme ostaa auton. (Meijän ihma oma ensimmäinen auto!!) Tähänkin tapahtumaan saimme apua mahtavalta hostiltamme (meidän autotietämyksellä ei kauhean pitkälle meinaan pötkitä). :-)

Kaksi viikkoa sitten Cairnsistä lähdettyä suuntasimme teille tietämätömille. Tarkoitus oli ajaa 1300 km Bundabergiin farmin perässä, mutta täällä ollessa suunnitelmat muuttuvat lähes joka päivä, ellei ihan muutamaankin otteeseen per päivä... Päädyimme siis käymään pikavisiitillä Mission Beachillä ja sohvasurffaamaan yön Townsvillessä, jossa sitten tuli käytyä myös viime viikonloppunakin. Sieltä otettiin lautta Magnetic islandilla oleviin Full Moon partyihin, meijän couchsurf hostien kera. Autossakin tuli nukuttua muutama yö. On niin käsittämätöntä kuinka kaikki ihmiset on olleet niin avuliaita, vieraanvaraisia ja mukavia täällä. Kertaakaan ei olla jääty vielä puille paljaille tai ilman apua sitä tarvitessa!

Pakko vielä sanoa tähän, että tää farmin etsiminen ei ole kyllä helppoa. Ollaan soiteltu ja ajeltu paikasta toiseen sun muuta. Tää on rehellisesti suoraan sanottuna ihan perseestä, mainitsematta kuinka stressaavaa ja voimia vievää touhua samalla. Välillä on luvattu olematonta, iloittu ja sitten petytty mitä pahimman kerran. Myöskin kun kuulee noita kauhutarinoita mitä porukalle on käynyt noilla farmeilla ei tee tästä yhtään innostavampaa... Nytkin sitä miettii, että onko tää kaikki sen toisen vuoden viisumin arvoista? Etsiä kauhealla urakalla, lähes itku kurkussa farmia, jossa sitten joutuu raatamaan kuin viimeistä päivää ne 3 kuukautta. Peläten, että lentää pihalle.

(Jos joku ei tiedä: ensimmäisen Workin Holiday viisumin aikana on suoritettava 88 päivää tai 3 kuukautta farmiduunia, jotta saa luvan hakea toisen vuoden WH viisumia. Sen voi suorittaa tekemällä rural arealla myös jotain hospitalityä, mutta suosituin tapa on tuo jo monesti mainittu farrrmi.)


Mutta joo, eihän tässä sen kummempia. Periksi ei ainakaan vielä toistaiseksi anneta. Tällä hetkellä lusitaan Innisfailissä töiden perässä working hostellissa, ehkä se onni vielä joskus kääntyy.
________________________________________________________________________________


Pictures worth a thousand words. We've been on the road for a couple of weeks now looking for farm work. We've also seen such stunning places on our trip. When we first arrived in Cairns we had no accommodation or anything booked. Finally we found a place to crash, we took a shower there under a sky full of stars and some chickens woke us up the next morning! After a couple of nights in a hostel, we went couchsurfing again. Our amazing host took us to Fitzroy Island on his boat and cooked kangaroo for dinner! After a little while we decided to buy a car. (Our very own first car!!) And luckily we had our amazing host to help us with it because our knowledge of cars is so terrifying, haha. Two weeks ago we left Cairns and headed to Bundaberg (1300km away) to find a farm. But here things were (and still are) changing every day, many times... So we took a quick trip to Mission Beach and couchsurfed in Townsville. We also went to a Full Moon party at Magnetic Island with our couchsurfing hosts. It's so unbelievable how all the people we've met so far have been so nice, helpful and welcoming. About the farm work... It's honestly been like hell to find any. We've been calling, driving to places and asking everywhere. It's so stressful and draining. We've been promised work that's actually non-existent and as a result become very disappointed, after being so happy at first. Also, when you hear those horror stories about what happens to people on these farms, it doesn't make this any more interesting... Even now I'm asking myself if a second year in Australia is even worth all of this. First, look for a job like crazy and then work every day for 3 months like it's your last. It could be your last day at any time. You never know. I could write so many things about this and I haven't even begun to scratch the surface yet. But yeah, this is it without further ado. I haven't given up yet! At the moment we're at a working hostel in Innisfail and things should be getting better soon. Cheers

4. kesäkuuta 2016

lots of things





Lähdössä teille tietämättömille // Sohvasurffi-isäntä ei ollut kotona, saatiin käsky mennä sisään ikkunasta. // Crazy Finns  // Vappuja Newcastlessä. 

On the way to the unknown // Our couchsurfing host wasn't at home when we arrived. He told us to get in any way possible. // Crazy Finns  // Partying the first of May in Newcastle

Hiukset kerrankin ojennuksessa // Sadepisarakakkuja Potts Pointilla Sannin kanssa // Sydney Town Hall // & meitsi

Hair on fleek // Raindrop cakes at Potts Point with Sanni // Sydney Town Hall // & me

 Pelailtiin takapihalla tennistä Sannin kanssa // Tein vauvanvahtihommia Maroubrassa, ihana ranta // Suklaapizzaa lounaaksi Samin kanssa Max Brennerillä, so delicious // Spa time with Sanni, ja tietenkin fancy vesilasi

We played tennis with Sanni one day in our backyard // Extra babysitting at Maroubra, love that beach // Chocolate pizza for lunch with Sam at Max Brenner. // Spa time with Sanni, and of course a fancy glass of water.
Tällä viikolla piti sanoa myös hyvästit mun ihanalle host perheelle, jonka kanssa vietin viimeiset vähän päälle 4 kuukautta. Mulla kyllä on sellainen tunne, ettei ne ihan hyvästeiksi jää. Ainakaan mun tän hetkisten pläänien mukaan. ;) 

I had to say goodbyes to my amazing host family this week. I spent over 4 lovely months with them! Can't believe I just left. But I have this feeling that this is not a ''goodbye'' but a ''see you soon''.

Pari muuta kuvaa Sydney ajoilta. Tämänhetkinen sijaintihan on Cairns. Täällä ois tarkoitus lähteä hakuilemaan farmiduunia, jonka suorittaneena saa luvan hakea toisen vuoden viisumia. Elikkä hedelmien poimimista, pakkaamista sun muuta on suoritettava 88 päivän verran. Huhhuh! Onneks mun seuraksi lennähti paras ystävä kotopuolesta. Muistan vielä kun pari kuukautta sitten naureskeltiin ja vitsillä heitin, että tuutkos kanssani farmarihommiin Aussilaan. No tottakai! Ja täällä nyt ollaan!

Other photos from ''Sydney times''. The current location is Cairns. Now the plan is to look for a farm work that allows you to apply for the second year visa. It's basically some fruit picking or packing for 88 days. Lucky me, my best friend flew down here all the way from Finland. It's more fun when you're not alone though. I remember when we were joking about that she would come here with me to the farm. But here we are! Haha


27. toukokuuta 2016

the Land of the Hobbits

I know why the movie makers chose New Zealand for the movie scene...

Quick transformation from the great Gandalf to a tiny hobbit.
It's sensational!